Tarina itsensä löytämisestä – My Lesbian Experience with Loneliness

Sivumäärä: 143

Tarina ja taide: Kabi Nagata

Japanilainen nimi: Sabishisugite Rezu Fuzoku ni ikimashita repo

Julkaistu Japanissa vuonna 2016. Englanninkielinen käännös julkaistu 2017.

Mangan julkaissut: Seven Seas

 

En ole koskaan lukenut mangaa, jossa piirtäjä itse kertoo omaa tarinaansa. My Lesbian Experience with Loneliness on tarina Kabin ensimmäisestä seksuaalisesta kokemuksesta naisen kanssa ja samalla myös kamppailusta mielenterveysongelmien kanssa.

 

Pidin eniten teoksessa siitä, kuinka hyvin se oli piirretty ja kuinka se ei kaunistellut mitään. Kuinka odotukset eivät vastaakaan todellisuutta ja kuinka itsensä voi löytää varsin mielenkiintoisella tavalla. Myös tapa käsitellä raskasta aihetta toimi itseäni yllättävällä tavalla, sillä se sai minut pohtimaan elämääni. Tilanteet ja ajatukset olivat hyvinkin samaistuttavia enkä missään vaiheessa voinut olla vertaamatta ajatuksiani tarinankertojan omiin. Vaikka kyseessä eivät ihan normaalit tilanteet olekaan, varsinkin kamppailu mielenterveyden kanssa oli hyvin samaistuttavaa.

 

Suosittelenko? No totta helvetissä! Se on jotain erilaista, jota tulet ikinä lukemaan. Tuo kannattaa lukea pienissä osissa, sillä silloin sen sanomasta saa parhaiten ja eniten irti.

Jefre Akemire

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s