J: Rakkaus on hölmöä, eiköstä juu? Tämän faktan opettaa meille monen näkökulman kautta lyhytanimesarja Tsuredure Children, jossa seurataan nuorten seurusteluparien elämää teini-iän ja orastavan rakkauden melskeissä komedian kautta. Suosittelen sarjaa jo siksi että sarjassa käsitellään ihastumista ja rakastumista maanläheisin ja meille samaistuttavin keinoin ja siitä saa hyvät naurut. Myös jaksot ovat sopivan lyhyitä, joten niitä pystyy katsomaan usean yhteen soittoon.
R: Made in Abyss on yksi suosituimmista sarjoista tällä kaudella ja ihan hyvistä syistä. Made in Abyss on seikkailuanime, jossa on mielenkiintoinen maailma ja sympaattiset hahmot. Se myös näyttää ja kuulostaa varsin hyvältä. Toistaiseksi Made in Abyssissa ei ole vielä tapahtunut mitään suurempaa, mutta mangaa lukeneet ovat puhuneet siitä, että se tulisi olemaan huomattavasti synkempi myöhemmin, mitä odotan itse innolla.
J: Tässä on sarja, jota olen itse katsonut vain yhden jakson, mutta sekin oli tarpeeksi koukuttamaan minut tämän sarjan pariin. Eniten sarjan ensimmäisestä jaksosta mulle jäi mieleen sarjan paras koukku: sen värikäs ja laaja maailma, joka aukeaa sarjan aikana aina vain enemmän ja enemmän. Odotan sarjalta kyllä suhteellisen paljon, mutta en kuitenkaan niin paljon että joutuisin pettymään, jos sarja päättääkin potkaista minua kulkusille.
R: Kuutisen jaksoa on tullut Kakeguruita katsottua ja se on ehdottomasti yksi kauden suosikkisarjojani. Aloitin Kakeguruin lisäksi vertailun vuoksi katsomaan myös Kaijia. Kakegurui on huomattavasti nopeatempoisempi kuin Kaiji. Uhkapeluusessiot ovat yleensä ohi jo yhden tai kahden jakson aikana, kun taas Kaijissa ensimmäinen peli kestää kahdeksan jaksoa. Panokset ovat peleissä koko ajan suuria, joten jännitys pysyy huipussaan, vaikka käytännössä tiedetään päähenkilöiden selviävän tilanteesta jollain konstilla. Puhtaasti todennäköisyyksillä ei tietenkään pelata kovin usein, vaan viholliset päihitetään muilla konsteilla.
Erilaisten uhkapelien lisäksi Kakeguruissa viehättää sen hahmokaarti. Suurin osa hahmoista on jollain tavalla päästään vialla ja uhkapeluu päästää heistä hulluuden valloilleen. Mikäs sen siistimpää kuin esim. hahmo, joka pelaa venäläistä rulettia itseään vastaan. Suosittelen vilkaisemaan, jos uhkapelaaminen animessa vaikuttaa mielestäsi mielenkiintoiselta.
J: Minulle Kakegurui on ollut se sarja kaudesta, jota lähdin puhtaasti suosituksen pohjalta katsomaan ja voin todeta etten ole pettynyt. Värimaailmasta ja hahmomalleista mulla tuli tästä sarjasta mieleen muutaman vuoden takainen Death Parade kun siinä on samanlainen fiilis kuin Kakeguruissa. Kuten Reiskallakin, myös mulla kiehtoo Kakeguruissa sarjan värikäs, vinksahtanut ja hieman eroottissävytteinen hahmokaarti, juurikin näistä syistä. Mun mielestä sen hahmot ovat sarjan parasta antia. Toivottavasti tämä sarja ei kuse katsojien ja sen fanien muroihin loppua kohden, koska tässä on hyvä, mutta ryssimisherkkä konsepti.
Tekstin kirjoittaneet:

