Kesäkaudella ei mielestäni ollut oikein animeita, joista voisin sanoa, että ne olisivat vuoden parhaimmistoa. Toisaalta en tiedä, kuinka hyväksi Arslan Senki on ollut toisella puoliskolla, koska se on jäänyt on-holdiin koko kauden ajaksi. Lupaan sen kuitenkin katsoa ennen vuoden loppua. Kaudella oli jonkin verran pettymyksiä, mutta myös iloisia yllätyksiäkin pari kappaletta. Kokonaisuutena kuvailisin kautta viihdyttäväksi. Mitä sitten tulikaan katsottua tällä kaudella?

Gangsta

Täytyy kyllä myöntää, ettei Gangsta oikein täyttänyt odotuksiani, mutta en silti sanoisi, että se on huono anime. Pidin päähahmoista tosi paljon ja heidän elämäänsä oli mukava seurailla. Aluksi Gangsta toi hieman mieleen Black Lagoonin ja Baccanon välimuodon. Olisin ehkä mielummin tykännyt, jos Gangsta olisi ollut lyhyitä tarina-arcceja kuten Black Lagoon. En silti väitä, etteikö Gangstan juoni olisi ollut mielenkiintoinen. Hahmoja mielestäni oli aivan liikaa. Ehkä harmillisin asia Gangstassa on se, että se jää pahasti kesken, eikä se Mangloben konkurssin takia saa välttämättä ikinä jatkoa.  Ehkä mangan lukeminen on tässä tapauksessa parempi ratkaisu. Sitä minulle on ainakin kovasti hoettu.

Shimoneta

Shimoneta on minusta kauden hauskin anime. Pervo läppä ei todellakaan ole mikään uusi juttu animessa, mutta Shimonetasta tekee hauskan sen lähtöasetelmaja kuinka pahasti kaikki huumori vedetään yli. Pornolehtiä ympäriinsä viskelevä pervo terroristijärjestö, joka taistelee vastaan yhteiskuntaa, jossa kaikki seksuaalisuuteen viittava on kielletty, kuulostaa ideana jo täysin absurdilta ja on siksi aivan mahtava. Shimoneta on ylivedetty, roisi ja häpeilemätön, mikä tekee siitä erittäin hauskaa ja viihdyttävää katsottavaa. Suosittelen ehdottomasti, jos pervo läppä on yhtään juttusi.

Ranpo Kitan

Ranpo Kitanilla olisi ollut potentiaalia olla tosi hyvä rikostutkinta-animesarja, mutta valitettavasti se ei sitä ole. Siitä tuli hyvin vahvasti mieleen Danganronpa. Juoni kulkee raiteilla ja ainuttakaan rikoksen tekijää ei pysty miettimään itse. Se on ehkä isoin syy, miksi koko animesta jäi hyvin mitäänsanomaton fiilis. Toisaalta pidin hyvin paljon siitä, että keskustelut käytiin näytelmätyylisesti ajoittain. Hahmot eivät olisi lainkaan mieleenpainuvia, jos niiltä otettaisiin se asia pois, joka tekee niistä tosi komediallisia. Ohjaaja Seiji Kishin huumorintaju on yksi niistä isoista kompastuskivistä, koska huumori ei tunnu sopivan animen luonteeseen lainkaan. En ole katsonut itse juuri lainkaan rikostutkimusanimeita, mutta haluaisin uskoa, että on olemassa parempia vaihtoehtoja kuin Ranpo Kitan. Voin tietysti olla väärässä, mutta se olisi erittäin surullista.

Monster Musume

Silloin, kun MonMusun animeadaptaatio julkistettiin, olin samanaikaisesti tosi innoissani ja tosi huolestunut. Onneksi huolet osoittautuivat omalla kohdallani turhiksi, koska mielestäni adaptaatio on varsin onnistunut. Oli olemassa iso pelko siitä, että MonMusu olisi yhtä isoa valo- ja varjoefektihelvettiä jaksosta toiseen ottaen huomioon, kuinka ecchipainotteinen manga on, mutta onneksi tekijät onnistuivat välttelemään tuon tyylistä sensuuria olemalla luovia asian suhteen. Itse en ainakaan muista, että noita efektejä olisi käytetty kertaakaan. Bluray-versio on siltikin paljon paljastavampi kuin tv-versio, jos sitä haluaa odottaa, mutta tv-versio ei silti missään nimessä ole katsomiskelvoton (toisin kuin monen muun ecchianimen tv-versio). Tsuokari oli hieman pettynyt Mian ääninäyttelijävalintaan, mutta itse olin ihan tyytyväinen ääninäyttelijöihin. Mitä sitten tulee animen suosittelemiseen, niin jos sinua kiinnostaa ecchiharem-anime hirviötytöillä, jossa on myös hauskaa huumoria, niin suosittelen ainakin vilkaisemaan. En itse allekirjoita mangan olevan ultimaattisesti parempi, mutta tiedän, että jotkut ovat sitä mieltä.

Non Non Biyori Repeat

Joskus on niitä hetkiä, kun vain haluat unohtaa kaiken ja rentoutua. Non Non Biyorin 2. kausi oli jälleen takuuvarma healing-anime. On muutama asia, jotka tekevät Non Non Biyorista erittäin nautittavan animen. Maaseutu miljöönä on itsessään jo tosi rauhoittava, mutta kaiken tapahtuvan arkisuus on se, mikä tekee Non Non Biyorista erityisen rauhoittavan. Visuaalit ja soundtrack tukevat myös tunnelmaa erittäin hyvin. Toisella kaudella tulee mukaan uusia hahmoja, mutta itse pidän edelleen Rengestä kaikkein eniten. Ilman Rengeä Non Non Biyori ei itse asiassa olisi niin hyvä, koska kohtaukset, joissa Renge on mukana, ovat mielestäni kaikkein muistettavimpia ja hauskimpia. Paras jakso toisella kaudella on mielestäni se, jossa Renge opettelee ajamaan pyörällä. Se jopa liikutti minua hieman. Suosittelen Non Non Biyoria kaikille niille, jotka tykkäävät slice of life-animesta. Kaikki murheet unohtuvat katsomisen ajaksi. Nyt mua harmittaa, kun sitä ei ole lisää.

Ninja Slayer From Animation

Ninja Slayer jakoi vahvasti mielipiteitä ensimmäisen jakson airattua, mutta itse pidin siitä tosi paljon. Juoneltaan Ninja Slayer on hyvin perinteinen kostotarina, jossa Ninja Slayerin tarkoituksena on tappaa jokaikinen ninja maan päällä. Tarina on melko yksinkertainen, mutta erittäin viihdyttävä. Erilaisia hahmoja on tosi paljon, vaikkakin kovin moneen ei hirveän hyvin päästä tutustumaan. Ainut hahmo, josta en pitänyt, oli Nancy, joka tuntui pääosin fanservice-damselhahmolta. Artstyle on hybridi perinteisen animaation ja Inferno Cop-tyylisen animaation välillä. Vaikka minä ja moni muu olisi mielummin katsonut Ninja Slayeria ilman Inferno Cop-animaatiota (vaikka pidän Inferno Copista. Olen katsonut sen neljästi), on se mielestäni visuaalisilla valinnoillaan varsin onnistunut tekele. Inferno Cop-tyylistä animaatiota käytettiin yleensä taistelukohtauksissa, mikä toi hyvin esiin sen, ettei niitä yleensä tullut ottaa kovin tosissaan. Monissa taisteluissa tuli naurettua vedet silmissä. Perinteistä animaatiota käytettiin hyvin usein kohtauksissa, joissa käsiteltiin juonen kannalta tärkeitä asioita. Soundtrack on tosi hyvä ja minusta oli tosi siistiä, että ed-biisi oli eri joka jaksossa. Jo pelkkien ED-biisien takia tekisi mieli hankkia OST hyllyyn. Jos pidät Inferno Copista tai animesarjoista, jotka eivät ota itseään liian vakavasti, niin suosittelen vilkaisemaan Ninja Slayeria.

Himouto! Umaru-chan

Himouto on yksi kauden suosituimpia animeita, eikä välttämättä täysin turhaan. Se on komediana oikein hauska. Isoin vetonaula on mielestäni hahmot. Jotkut voivat samaistua Umaruun, joka kotona ollessaan on laiska ja pääasiassa pelailee pelejä, katsoo animea, yms. Itselleni Umaru toi pääasiassa mieleen karvisen, mikä huvitti minua kovasti. Umarun isoveli on mielestäni samaistuttava hahmo, koska pystyn sympatisoimaan sitä, kuinka pikkusisko voi välillä olla tosi rasittava. Tachibana on myös kiva hahmo Umarun rivalina. Komediasta täytyy sanoa sen verran, että se on hyvin tyypillinen sellainen, mutta jos se jaksaa viihdyttää, niin siinä ei ole mitään ongelmaa. Suosittelen antamaan Himoutolle mahdollisuuden.

Bikini Warriors

Eipä varmaan ole kenellekkään enää yllätys, että Bikini Warriors on surkea anime. Sen melkein osasi arvata jo promokuvastakin (tai nimestä, jos halutaan olla kyynisiä). Jos jotain hyvää olisi sanottava, niin jrpg-faneille se tarjoaa huumoria pelikliseiden kautta ja aiheuttaa sellaisia ’’Tää on niin totta. Mulle on kans käynyt noin’’-tuntemuksia. Ongelma on lähinnä siinä, että jaksot ovat laiskasti ohjattuja (ja toteutettuja), eikä siksi mielestäni suurin osa jutuista ole kovin hauskoja. Puolet jaksosta yleensä tungetaan fanservicea kurkusta alas niin, että meinaa oksennus lentää. Animaatiosta on paha sanoa mitään hyvää, koska se on vahvasti alle keskivertoa ja sitä tykätään myös kierrättää useaan kertaan. Mielestäni Bikini Warriorsia ei kannata katsoa edes läpällä. On olemassa listoittain parempia peleistä tehtyjä animeita ja parempia fanservice-animeita on vielä pidempi lista. Itse suosittelen vilkaisemaan esim. Senran Kaguran, joka on myös paljon fanservicea sisältävä pelilisenssianime, mutta se ajaa asiansa mielestäni huomattavasti paremmin. Lupaan nauraa hysteerisesti, jos peli on yhtä huono kuin anime (kuten kävi esim. Mars of Destructionin tapauksessa).

Gakkou Gurashi

En meinannut aluksi edes kattoa Gakkou Gurashia, mutta synopsiksen luettuani jäin odottamaan siitä jotain, joka muistuttaisi Madokaa ja 28-sarjan elokuvia. Valitettavasti se ei ollut kumpaakaan. Sen sijasta Gakkou Gurashin yhdeksän ensimmäistä jaksoa ovat tylsää slice of life-moeroskaa, mikä ei mielestäni sopinut lainkaan zombiapokalypsin teemaan. Kaikki nähdään suurimman osan ajasta Yukin näkökulmasta, jossa kaikki on aivan normaalisti, mikä saa sen tuntumaan suurimman osan ajasta tavalliselta kouluanimelta. Tunnelman muutokset ovat niin isoja, että söpöilyn jälkeen on vaikea asennoitua vakavaan keskusteluun. Tunnelmasta toiseen hyppiminen ei yksinkertaisesti toimi. Loppupuolella Gakkou Gurashi heittäytyi synkemmäksi, mutta se ei herättänyt samalla tavalla tunteita, kuten Madoka, Wixoss tai Yuki Yuna ovat tehneet minulle aiemmin. Tämä voi myös osittain johtua siitä, etten oikein välittänyt hahmoista. Hahmojen traagiset menneisyydetkin tuotiin takautumissa esiin ehkä kerran tai kaksi. Ehkä se olisi myös tehnyt Gakkou Gurashista paremman, jos se olisi alkanut zombiapokalypsin alusta, kuten monet muut genren tekeleet. Ehkä sitten olisin välittänyt hahmoista enemmän, kun olisi voinut olla mukana todistamassa hetkeä, kun kaikki ei enää ole hyvin. Ainut hyvä jakso mielestäni oli viimeinen jakso, josta jäi sellainen fiilis, että tekijät edes yrittivät tehdä tunteita herättävää tarinaa. Edes visuaalinen puoli tai äänimaailma ei tehnyt vaikutusta. Gakkou Gurashi on oiva esimerkki siitä, kuinka ’’misery moe’’ tehdään väärin. Jos se olisi ollut paremmin ohjattu ja tarinan rakenne olisi erilainen, niin olisin ehkä voinut pitää siitä. Mielestäni Gakkou Gurashi ei ole katsomisen arvoinen.

Charlotte

Olen alkamassa tulemaan siihen päätelmään, että odotan Jun Maedalta aivan liikaa, koska hän sattui luomaan sellaisen mestariteoksen kuin Clannad. Tykkäsin tosi paljon Charlotten premissistä ja hahmot ovat tosi kivoja. Isoin ongelma Charlottessa on se, että se on vain 13 jaksoa. Jotta Maeda olisi voinut saada kerrottua kaiken haluamansa, se oli vaatinut huomattavasti enemmän jaksoja. Pelkästään viimeisen jakson ympärille olisi voinut jo rakentaa oman animen. Olen myös sitä mieltä, etteivät kaikki ideat olleet toimivia. Toinen asia, mistä en oikein pitänyt oli isot tunnelman vaihdokset. Charlotte heittää huumoria välillä sellaisiin kohtiin, joihin se ei sopinut lainkaan. Charlotte tuotti suuren pettymyksen, enkä siksi oikein halua suositella sitä, paitsi jos olet erittäin iso Jun Maedan fani ja haluat välttämättä katsoa kaiken, jossa hän on ollut mukana (kuten Tsuokari).

Shokugeki no Soma (Food Wars)

Food Wars on varsin mukava kilpailuhenkinen ruuanlaiton ympärille rakentuva shounen. Kilpailuissa on sopivasti jännitystä, vaikka tulokset ovat hieman ennustettavia välillä. On myös aina mielenkiintoista seurata, minkälaista ruokaa hahmot laittavat seuraavaksi. Food Warsissa on tosi iso hahmokaarti, josta suurin osa saa suhteellisen hyvin ruutuaikaa. Soma ja Megumi tietysti eniten. Suurin osa hahmoista on myös tosi pidettäviä. Ainut hahmo, josta en pitänyt lainkaan, oli Erina, koska hän on suurimman osan ajasta karsea ämmä. Sarjan fanservice ei ollut mieleeni, mutta onneksi sitä ei ollut hirveästi liikaa. Mainittakoon vielä, että Food Wars on visuaalisesti mukavaa katseltavaa. Suosittelen ehdottomasti Food Warsia. On tosi sääli, jos anime ei saa toista kautta, koska se jäi tosi pahasti kesken.

Wakako-Zake

Wakako-Zake on mukavan lämminhenkinen ruoka-aiheinen lyhytanime. En oikeastaan keksi siitä hirveästi mitään sanottavaa. Sitä oli kiva katsoa, ja se olisi voinut olla pidempi. Muutenkin japanilaisesta ruoka- ja baarikulttuurista olisi kiva nähdä enemmän animea, koska Wakako-zake ehti ainoastaan vain herättämään kiinnostuksen 24 minuutin kokonaiskestonsa aikana.

Fate/kaleid liner Prisma Illya 2wei Herz!

Prisma Illyan kolmas kausi oli sekoitus ekaa ja toista kautta. Kymmenestä jaksosta ainakin viisi on pelkkää komediaa, slice of lifea ja lolifanservicea lähes ilman mitään oikeaa juonta. Toinen puolisko onkin sitten hieman synkempi ja taistelu Gilgameshia vastaan oli visuaalisesti kivaa katseltavaa – toisaalta taistelu Gilgameshia vastaan kesti 3-4 jaksoa, minkä takia se alkoi hieman puuduttamaan. Tulin myös ajatelleeksi sitä, olisinko nauttinut taistelusta enemmän, jos en olisi oppinut vihaamaan Gilgameshia (ja Zeroa lukuunottamatta Fate-franchisea) UBW:n aikana. Kolmas kausi oli ihan viihdyttävä, mutta en tiedä, jaksanko enää neljättä kautta (joka on jo vahvistettu), jos se on yhtä sisältököyhä kuin toinen ja kolmas kausi. Olen edelleen sitä mieltä, että ensimmäinen kausi on paras. Jos olet Fate-fani, niin todennäköisesti pidät tästä. En tosin takaa sitä.

Dropatut animet

Prison School

Minulla meni neljä jaksoa dropata Prison School. Syy oli se, ettei se mielestäni ollut lainkaan hauska. Jotkut ehkä nauttivat päähahmojen nöyryytyksestä, mutta itse melkein säälin päähenkilöä neljännen jakson loputtua. Myös eritehuumori oli mielestäni enemmän ällöttävää kuin mitään muuta. Ongelmaksi osottautuivat myös hahmot. Päähahmo on melko tyypillinen, eikä kovinkaan kiinnostava ja muut hahmot olivat suurimmaksi osaksi aika typeriä. En tykännyt myöskään Prison Schoolin artstylesta saati sitten siitä, että anime oli täynnä valoviivoja (aka sensuuria). Jos jotain hyvää pitää sanoa, niin OP on ehdottomasti kauden parhaita. Tiedän muutaman henkilön, jotka ovat pitäneet Prison Schoolista, mutta minun tyyliseni anime se ei ole lainkaan.

Chaos Dragon

Chaos Dragon on siitä surullinen anime, että sillä oli melkoinen hype ennen kuin se alkoi, mutta sitten, kun anime alkoi ja jaksot etenivät, niin se tipahti ihmisten kiinnostuslistojen pohjalle (mitä nyt tulin vilkaisseeksi esim. ANN:n listaa). Itselleni suurin syy katsoa oli Urobuchin luoma hahmo. Koko animehan perustuu Urobuchin, Nasun ja muiden tekijöiden roolipelisessioon. Valitettavasti Chaos Dragonia katsellessa tuli sellainen olo, että mielummin katsoisin Urobuchin ja muiden roolipelaamista kuin Chaos Dragonia, minkä takia viidennen jakson kohdalla droppasin sen.

Gate: Jieitai Kanochi nite, Kaku Tatakaeri

Gate on yksi niitä harvoja animeita, joissa mielenkiintoni animea kohtaan loppui ennen ensimmäisen jakson loppua. En katsonut ekaa jaksoa kuin 17 minuuttia. Otakupäähenkilö ei innostanut yhtään, koska odotin sen olevan samaa kuraa kuin esim. Outbreak Companyssa. Kiinnostus Gaten armeijameininkiin loppui siinä vaiheessa, kun viholliset olivatkin geneerisiä fantasiahirviöitä, joilla on miekat ja kilvet. Omaan makuuni Gate on erittäin poistyöntävä anime.