Matkalla Tähtiakatemiaan – Ensikosketukseni Idoliaktiviteettien eli Aikatsun maailmaan

Aikatsu_DVD_Rental_1

Heti alun alkujaan sanon, että minulla ei ole kunnollista kokemusta idoligenren animesarjoista. Olen vain kuullut puhuttavan Love Livestä ja siitäkin saanut molemminpuolista palautetta. Olen ainoastaan katsonut vähän idoliaiheesta liippaavan animesarjan, Locodolin, mutta en ole siltikään mielestäni kovin hyvää kuvaa saanut idolisarjoista. Ennen tätä. Tervetuloa Tähtiakatemiaan! Tervetuloa Aikatsun maailmaan!

Tuo ilme kertoo kyllä, millasella fiiliksellä mä oon aina jaksojen kattomisen jälkeen.
Tuo ilme kertoo kyllä, millasella fiiliksellä mä oon aina jaksojen kattomisen jälkeen.

Tässä tekstissä käsittelen omia kokemuksiani Aikatsun ensimmäisen kahden kauden parissa sekä sitä, mikä minut sai ylipäätään katsomaan Idoliaktiviteettejä. Aloittakaamme jälkimmäisestä aiheesta, eli mikä minut sai ylipäätään katsomaan Aikatsua.

Jokainen jakso ykkös- sekä kakkoskaudella alkaa Ichigon tervehdyksellä.
Jokainen jakso ykkös- sekä kakkoskaudella alkaa Ichigon tervehdyksellä.

Tutustuin sarjaan brittiläisen The Cat-yhteisöradiokanavan NekoDesu-shown kautta, sillä sen juontaja Peter Shillito soittaa usein Aikatsu!-animesarjan kappaleita lähetyksissään. Sen myötä sitten päätin, että joskus aloitan kyllä Aikatsun katsomisen ja näin sitten tapahtui syyskuun lopussa.
Jotain odottamatonta tapahtui, sillä rakastuin sarjaan heti ja varsinkin sarjan värikäs maailma ja hahmokaarti sekä positiivinen ilmapiiri tarttui minuun niin tehokkaasti, että katsoin sarjan ensimmäisen kauden todella nopeaan tahtiin loppuun eikä kyyneliltä lopussa vältytty.

Ilmeeni ykköskauden lopussa.
Ilmeeni ykköskauden lopussa.

Animesta:
Sarjassa seurataan idolikoulussa opiskelevien yläasteikäisten tyttöjen koettelemuksia idoliaktiviteettien parissa. Ensimmäisellä kaudella tutustumme Tähtiakatemian tulokkaisiin peruspäähahmo Ichigo Hoshimiyaan, idoleista paljon tietävään Aoi Kiriyaan sekä kuvankauniiseen mallityttöön Ran Shibukiin ja heidän edesottamuksiinsa Aikatsun maailmassa. Kauden edetessä heidän seuraansa liittyy muitakin henkilöitä kuten goottilolita Yurika, hyvin iloluontoinen tyhjäpää Otome sekä japanilaisen kabukiteatteriperheen jälkeläinen Sakura. Kakkoskaudella sarjaan tulee mukaan muutama uusi hahmo sekä uusi kilpaileva koulu, Toiveakatemia.

Ensimmäisen kauden hahmokaartia tässä.
Ensimmäisen kauden hahmokaartia tässä. Ylärivissä Sakura, Mizuki ja Kaede, keskellä Yurika ja Otome, Alarivissä Ran, Ichigo ja Aoi.

Tuoteperheestä:
Aikatsu on Bandain omistama franchise, joka on osa Data Carddass -nimistä kolikkopelisarjaa. Pelissä sekä animessa käytetään kortteja, joilla määritellään hahmolle vaatteet, joita hän käyttää esiintyessään. Kyseinen anime on siis mainos pelille, jota me baka gaijinit emme pääse pelaamaan, ellemme vieraile Japanissa. Idolianimeiden tapaan, Aikatsun musiikit tulevat myös levyille, joten saamme nauttia TV-sarjassa sekä pelissä pätkityistä kappaleista kokonaisina raitoina.

Tässä hieman gameplayta pelistä.

Tässä kuva yhdestä pelin kortista.
Tässä kuva yhdestä pelin kortista.

Mitä mieltä olen sarjasta ja sen hahmoista ylipäätään?
Aikatsu on onnistunut siinä, missä muut musiikkianimet eivät ole. Se on onnistunut tuomaan enemmän musiikkipuolta esiin, toisin kuin K-ON!. Siinä missä K-ON! on söpöt tytöt tekemässä söpöjä asioita eikä sitä, mitä niiden pitäisi olla tekemässä, on Aikatsu ihan toista maata. Aikatsussa keskitytään kokonaan siihen, mikä se on myös nimeltään, eli Idoliaktiviteetteihin. Oli se fyysisen kunnon pitämistä kohdallaan tai sitten perus työhommia, Aikatsu toimittaa kaiken monta kertaa paremmin kuin K-ON.

Aikatsun animaatio on erittäin tavanomaista Sunrise-laatua lukuunottamatta laulukohtauksia, joissa CGI-animaatiot jyllää täysillä. Ensimmäisen yhdeksän jakson aikana tietääkseni sarjassa käytetään enemmän pelille ominaisia hahmomalleja, mutta sarjan edetessä anime alkaa ottaa omaa tyyliään, eikä eroa sen jälkeen edes huomaa.

Mielestäni sarjan ensimmäinen kausi on parempi kuin toinen, sillä sitä on ollut paljon helpompi ja mielekkäämpi seurata kuin kakkoskautta. Vaikka animaationlaatu on kakkoskaudella parempaa, toimittaa ykköskausi mielestäni tarinankuljetuksen paljon yksinkertaisemmin. Uskon tämän johtuvan siitä, että kakkoskaudella mukaan tuleva Toiveakatemia sekoittaa pakkaa sen verran paljon.

Ensimmäisen kauden pääkolmikko eli Ichigo, Aoi ja Ran, ovat sarjan parhaimpia tyttöjä koska heidän hahmoissaan näkee selvää kehitystä. ”Ihan jees”-luokkaan putoaa suurin osa tytöistä ja ”Miksi hän on edes olemassa?” -luokkaan putoaa Otome Arisugawa, joka on mielestäni ihan turha hahmo tässä sarjassa. Näen hänet vain pelkkänä kasana kadotettua potentiaalia. Hänestä olisi saatu hyväkin hahmo, jos hänelle olisi annettu enemmän luonnetta. Pelkkä iloluontoisuus sekä ”Love You”-asenne vain alkaa pidemmän päälle ärsyttämään. Positiivisina yllättäjinä minun on mainittava goottilolita Yurika Todo, rock-asenteen omistava Seira Otoshiro sekä hänen tuottajansa Kii Saegusa. Yurika ärsytti minua hahmona aluksi, koska hänen gimmickinsä vampyyrinä oli mielestäni turhan pakotettu, mutta kyllä siihenkin hahmoon tykästyi kun sen hahmoon saatiin kunnon syvyyttä ykköskaudella. Seiran kohdalla positiivinen yllättävyys on ehkä itsestäänselvää. Pidän rock-musiikista todella paljon ja tämä hahmo toimittaa sitä asennetta varsin paljon heti kakkoskauden alusta lähtien. Kiin kohdalla uskon hahmon idolitaipaleen alkamisen varhaisessa vaiheessa kakkoskautta olevan vahva syy myös hahmosta pitämiseen, sillä matka idolina sekä tuottajana ei varmasti ole helppo.

Lopuksi, suosittelenko teitäkin katsomaan Aikatsua?
Voin ihan rehellisesti sanoa, kyllä suosittelen. Vaikka sarja onkin hyvin aamupiirrettymäinen teemaltaan ja idealtaan, onnistuu se kuitenkin tarjoamaan sitä, mitä sen pitääkin.

Jefre Akemire
Jefre Akemire

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s