Desucon 2015 Tapahtumareportaasi

 

 

Ollessamme toista kertaa mediana Desuconissa oli jälleen mielenkiintoista seurata Sibeliustalon sisäpuolelta, kun värikkäät nuoret täyttivät metsähallin. Alun pienen säheltämisen jälkeen suuntasimme kohti avajaisia.

IMG_1324
Kävijät täyttivät salin avajaisissa

Avajaisilla oli erittäin hauska idea, jota Desuconin väki lähti toteuttamaan jo Desuconia edeltävänä päivänä Twitterin puolella. Tapahtuman maskotti Desu-kun oli kadoksissa ja hänet täytyi löytää. Lopulta hänet löydettiin omasta hikikomerostaan. Tarinasta oli tehty animaatio, joka oli tosi upea. Avajaiset oli viihdyttävä kokonaisuus, kuten yleensä. Avajaisissa myös jouduttiin valitettavasti ilmoittamaan, ettei yksi kunniavieraista, Naoyoshi Shiotani, päässyt paikalle. Tämä oli tietenkin sääli ja toivottavasti Shiotani saadaan johonkin tulevaan Desuconiin vieraaksi. Oli silti hienoa, että toinen kunniavieras, Sachika Misawa, saatiin kuitenkin paikalle, vaikka hän ei aivan avajaisiin ehtinyt.

Menimme Pikseleitä hikikomoreille-luennolle hieman jäljessä, joten luennon alusta emme hirveämmin mitään osaa sanoa. Ensimmäinen asia, mikä läsähti naamalle, oli valkoinen dia, jossa oli hirveästi teknistä infoa eri codeceista.  Luento olikin todella tekninen ja luennonpitäjät olivat selkeästi alaaopiskelevia. Toisaalta tämä ehkä oli se isoin miinus, koska luento oli todella  korkeakoulutyylinen ja siinä oli tietoa ehkä liian monimutkaisesti aikaan nähden. Ehkä kuitenkin isoin ongelma oli siinä, että ohjelma oli ensimmäisiä coniohjelmia ja vähän turhan raskas aloitukseksi.

IMG_1396
Monenlaiset cosplayt täyttivät metsähallia. (Rin Tohsaka & Archer, Fate-sarjat)

Pienen hengähdystauon ja muutamien kaverien moikkailujen jälkeen suuntasimme Renne ”Lutkukka” Brandtin luennolle Tuhat tapaa arvostella animea. Luento kävi pääasiassa läpi luennonpitäjän ennen conia järjestämään kyselytutkimusta, joka käsitteli animen arvostelemista. Luento kiinnosti, koska muutamia ”arvosteluita” on tullut väännettyä, joten odotimme mielenkiinnolla luennosta täytetyn kyselyn tuloksia. Luennossa saatiin myös nauttia itseironiasta, kun Lutkukka löi pienen osan omaa animemakua näytille ja (ansaitusti) sai omat mielipiteensä turhiksi antamalla Clannadille 6/10 ja tämä vitsi pyörikin mukana koko loppuluennon. Luento oli todella aktiivinen, kun moni halusi sanoa mielipiteensä kiinnostavasta aiheesta. Joillekin tällainen lähes keskustelupiirimäinen tunnelma ei maistunut, mutta meille se kyllä maistui. Luento oli kokonaisuudessa todella informatiivinen ja siinä käytiin pääosin läpi kyselyn tuloksia, josta sai hyvän vilkaisun muiden mielenmaisemaan animen arvostelemisen suhteen ja siinä oli hyviä esimerkkejä erilaisista animearvosteluista. Tietty se vähän tuntui oudolta, ettei luennonpitäjä ollut käynyt yhtä arvostelua ollenkaan läpi.  Lutkukka oli todella luonteva ja viihdyttävä luennoitsija. Suosittelemme ehdottomasti luennon vilkaisemista YouTubesta, kun se sinne tulee ja toivomme, että pitäjä tulee myös jatkossakin pitämään luentoja. Luennon jälkeen poistuimme Sibeliustalolta ja suuntasimme kohti majapaikkaa. Yöllä kävimme vielä kalassa. Tsuokari oli ainut kalastaja, koska ainoastaan hänellä oli luvat.

IMG_1358
Kaunis suomalainen järvimaisema rentoutaa hektisen conin keskellä

Heräsimme lauantaina suhteellisen aikaisin ja suuntasimme takaisin tapahtumapaikalle. Ennen Sachika Misawan ensimmäistä ohjelmaa menimme myyntipöytäsaliin tuhlaamaan tunnissa lähes koko conibudjettimme. Kunniavierasohjelma oli taas yhtä hyvin järjestetty kuin aikaisemmat. Järjestäjien puolesta tulleet kysymykset olivat loistavia ja Misawa oli söpöyden multihuipentuma. Hauskinta oli kuitenkin vieraan mielenkiinto ja kysymykset kävijöille.

IMG_1365

Kunniavierasohjelman jälkeen lähdimme kovalla mielenkiinnolla kohti Gorimin ja Touniksen Taustataide animessa-luentoa. Luento oli todella informatiivinen ja sisälsi todella paljon esimerkkejä hyvästä taustataiteesta ja sen symboliikasta. Toisaalta huonoa taustataidetta oli todella vähän ja hyvää oli ehkä turhankin paljon. Tyylistä ja tekijöistä oli myös esimerkkejä ehkä turhankin paljon, jonka takia muut osa-alueet jäivät paljon pienemmiksi. Luennoitsijoiden esiintyminen oli hyvää, viihdyttävää ja asiantuntevaa. Herroja tuskin tarvitsee pyytää tekemään lisää luentoja, kun tekevät niitä kuitenkin. Suosittelen katsomaan luennon YouTubesta, kun se sinne ilmaantuu. Luennon jälkeen päätimme pyhittää hetken ruokailulle, joka tosin venyi vähän turhan pitkäksi ruokapaikkaa etsiessä ja yrittäessämme parkeerata autoa takaisin Sibeliustalon parkkipaikalle.

Pysäköinnistä "nauttivat" myös muut kävijät yhtä paljon
Muut kävijät ”nauttivat” pysäköinnistä yhtä paljon

Hootin Seiji Kishi: Anime komedian aatelinen-luennolta tuli sitten myöhästyttyä – kiitos ihmisten, ketkä eivät osanneet parkkeerata oikein. Luento oli täydessä vauhdissa, kun pääsimme paikalle ja se viihdytti lähes yhtä paljon kuin siinä käsiteltävän herran teokset. Diat olivat hyviä ja esimerkit Seiji Kishin komediastakin olivat hyvin valikoituja. Valitettavasti meiltä jäi alusta paljon näkemättä, joten joudumme katsomaan luennon alun myöhemmin Youtubesta sitten, kun se sieltä löytyy!

Myy Lohen luentoa Anime äänenmurroksessa olimme odottaneet koko päivän, ehkä johtuen ajatusmaailmasta ”Nyt tulee kovaa faktaa ammattilaiselta” ja emme todellakaan pettyneet. Luennolla käsiteltiin animen ääninäyttelyn kehittymistä alkuvuosista nykypäivään. Jokaisesta aikakaudesta käytiin läpi niiden tyypilliset puhetyylit, syyt näihin ja saatiin myös ääninäytteet aikakausilta. Myyn luento jäi mieleen tämän conin yhtenä parhaimmista ja informatiivisimmista luennoista.

Tämän jälkeen menimme kiireisesti Sachika Misawan Q&A:han, johon tällä kertaa katsojakysymykset olivat etukäteen suodatettu kävijöiden pyynnöstä. Joukossa olikin paljon todella hyviä kysymyksiä, mutta kyllä sinne jostain syystä oli eksynyt muutama ”Mikä sun lempihahmo tässä sarjassa on?” kysymys, jotka eivät ehkä ole sitä parhainta 1-luokkaa. Q&A:n jälkeen olikin sitten enemmän aikaa ja suuntasimme ystävämme Subun pitämään Monster Hunter-miittiin pelaamaan hetkeksi. Pelisessio jäi lyhyeksi, koska jostain tuntemattomasta syystä lokaali moninpeli takkuili tosi paljon.

Lauantain viimeinen luento meille oli Futari Ecchi – Mangasutraa aloittelijoille, joka oli conin se pakollinen ”Wuhuu! Täällähän puhutaan pornosta”-luento, vaikka Futari Ecchi ei nyt suoranaisesti hentaita ole. Luento oli asiallinen ja huumoria revittiin sopivasti. Mikäs muukaan sopisi paremmin lauantai-illan päätteeksi kuin pienet pervoilut. Luennoitsija oli oikealla asenteella liikenteessä ja loppuluennosta, kun aikaa jäi, jauhettiin vähän roskaa kaiken maailman kummallisista fetisseistä, kun niitä teoksessakin käsiteltiin. Violetta oli hyvä luennonpitäjä ja pistimmekin nimen muistiin, jotta tiedämme ilmestyä tulevillekin luennoille, kun niitä tulee.

Jefren poistuttua animevisaan siirryimme Lastun parvelle pelaamaan Munchikinia Subun ja Hanneksen kanssa. Peliä emme ihan täysin kerenneet pelata loppuun, koska Lastu sulkeutui ja olimme sopineet viime kerran kärsimysten takia, että menisimme tällä kertaa ajoissa nukkumaan emmekä valvoisi la-su välistä yötä.

Sachika Misawa
Sachika Misawa

Sunnuntaina heräsimme pirteinä ja vähän perhosia vatsassa, koska seuraavaksi piti mennä Sachika Misawan lehdistötilaisuuteen. Tilaisuus meni ihan hienosti pienistä kuumotteluista huolimatta. Lehdistötilaisuuden jälkeen huomasimme, että aikaakin oli vielä hyvin ennen AMV-kilpailua, joten päätimme lähteä pelaamaan Mahjongia. Pelit jäivät taas kerran vähän kesken, koska piti siirtyä AMV-kilpailuun.

IMG_1446
Kummallisen japanilaisen pokerin eli Mahjongin parissa kului aika nopeasti .

AMV-kisan taso oli jälleen kerran korkea siitä huolimatta, että videoita oli normaalia enemmän. Meitä ja monia muita jäi kuitenkin vaivaamaan se, että samoja animeita oli käytetty todella paljon. Erityisesti Free!:tä oli käytetty hyvin paljon. Jokaisella AMV:n tekijällä pitäisi olla oikeus tehdä video mistä animesta haluaa, mutta mielestämme on tosi tylsää, jos samaa animea (ja vieläpä samaa kohtausta) joutuu katsomaan eri biisillä melkein kymmenen kertaa. Meidän mielestä voisi hieman rajoittaa sitä, kuinka paljon samaa animea otetaan kisaan mukaan ja GMV-kategoriassakin olisi kiva nähdä muitakin pelejä kuin vain Final Fantasya. Heti, kun kisan voittajat olivat selvinneet, livahdimme pois paikalta ja suuntasimme kohti viimeistä luentoa.

Marko ”Lambdu” Göösin ja Patrik ”Natombrio” Vaskivuoren Death Parade – Elämä on Peliä -luento oli hyvin tulkinnallinen ja toi esiin paljon hienoja näkökulmia liittyen sarjaan. Työntekijöiden hierarkia ja teologiset tulkinnat jäivät päällimmäisenä mieleemme. Teologiset tulkinnat olivatkin menneet suurimmaksi osaksi ohi tietämättömyyden takia ja tämä taisikin olla ensimmäinen kerta, kun oppi coniluennolla jotain uskonnoista. Luennolla laskettiin myös hauskasti Death Parade-matematiikkaa, mikä oli toteutettu nerokkaasti. Ainut asia, mistä emme olleet täysin samaa mieltä, oli luennolla käsitelty sarjan hierarkia. Marko ja Natombrio olivat molemmatkin luontaisia luennonvetäjiä ja se teki luennosta mukavaa kuunneltavaa ja hyvän lopetuksen kesän 2015 Desuconin luennoille.

Death Parade-luennon jälkeen olikin jo päättäjäisten aika. Päättäjäiset alkoivat perinteisesti AMV-kilpailun yleisöäänestyksen voittajien paljastuksella. Päättäjaisissä oli kaksi isoa paljastusta. Ensimmäinen oli vuoden 2016 Desucon Frostbiten päivämäärä, joka on noin reilu kuukausi aiemmin kuin tänä vuonna. Toinen paljastus oli Frostbiten ensimmäinen kunniavieras, ohjaaja Takahiro Oomori, joka tunnetaan esimerkiksi Baccanosta ja Durararasta. Jos viimevuotiseen kunniavieraspaljastukseen (Gen Urobuchi) verrataan, niin ei Oomori ainakaan pienempi nimi ole.

Desucon 2015 saatiin päätökseen ja säätkin lähes suosi tällä kertaa :)
Desucon 2015 saatiin päätökseen ja säätkin suosi tällä kertaa normaalia paremmin 🙂

Päättäjäisten jälkeen olikin sitten aika lähteä kohti Helsinkiä. Jäämme innolla odottamaan, mitä tuleva DesuTalks ja ensi vuoden Desucon Frostbite tuovat tullessaan.

Tsuokari
Tsuokari
Reiska
Reiska

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s