
Guts on todella vahva palkkasoturi, mutta hänellä ei ole kunnollista suuntaa elämässä ja hän elää elämänsä taistelu kerrallaan, mutta eräänä päivänä kaikki tämä muuttuu, kun hän tapaa kauniin ja karismaattisen Band of the Hawk palkkasoturi armeijaa johtavan Griffithin. Tapahtumien johdosto Guts joutuu liittymään Band of the Hawk:n. Griffithin unelmana on hänen sanojensa mukaan ”Omistaa oma maa” ja Guts lähtee avustamaan häntä tämän unelman saavuttamisessa. Mihin kahden miehen matka päättyy näiden yrittäessä saavuttaa tätä unelmaa.

Berserk on 80-luvun lopussa alkanut manga, joka on niittänyt paljon mainetta myös länsimaissa. Berserk adaptoitiin 90-luvun loppupuolella myös 25.jakson eli 2 courin animeksi. Vuonna 2010 julkaistiin uusi Berserk animaatioprojekti ja se alkaisi elokuva trilogialla, joka adaptoi mangaa hieman pidemmälle kuin alkuperäinen anime-adaptaatio. Elokuvan trilogian ensimmäiset kaksi osaa tuli vuonna 2012 ja viimeinen osa 2013. Trilogian on myös tarkoitus olla ensimmäinen osa elokuva sarjaa, joka tulee käsittelemään koko Berserk mangan.

Trilogian ensimmäinen elokuva Berserk: Ougon Jidai-hen I – Haou no Tamago (Egg of the King) kertoo miten Guts ja Griffith tapaavat ja näiden ensimmäisistä taisteluista yhdessä. Elokuva on todella hyvä prologue ja antaa loistavan pohjan tarinalle, joka opettaa tuntemaan hahmoja. Ensimmäisessä elokuvassa myös tuodaan hienovaraisesti esiin tarinan Dark Fantasy elementtejä ja Griffithin oikeaa päämäärää.

Toinen elokuva Berserk: Ougon Jidai-hen II – Doldrey Kouryaku (Battle for Doldrey) taas keskittyy enemmän Band of the Hawk:n vallan nousuun ja hahmojen persoonien selventämiseen, jossa esim. nähdään kuinka Griffith on valmis tekemään mitä vaan saadakseen tahtonsa läpi ja kuinka Guts alkaa pikku hiljaa löytämään omaa tietään. Toisessa elokuvassa myös tuodaan esiin naispääosan Cascan hahmoa huomattavasti enemmän.
Toinen osa oli omasta mielestäni huonoin elokuvista, tosin tämäkin pääosin johtui vain siitä, että hahmoja ei pystytty avamaan niin paljon kuin olisin halunnut. Tosin elokuvan loppupuolella on loistavaa hahmokehitystä kaikkien päähahmojen osalta, josta tykkäsin todella paljon.

Kolmas elokuva Bersek: Ougon Jidai-hen III – Kourin( The Advent tai Decent) keskittyy pääosin Griffithin mielihaluihin ja todellisiin tavoitteisiin. Gutsin ja Cascan suhdetta myös syvennetään paljon elokuvan aikana. Elokuvan loppupuoli on myös ehkä yksi väkivaltaisimpia asioita mitä olen nähnyt. Kaikista kolmesta elokuvasta on tietojeni mukaan olemassa K-15 ja K-18 versioita, joista katsoin jälkimmäisen. Olen kuullut että K-15 versio ei ole hirveästi K-18 versioita kevyempää katsottavaa.
Kolmas elokuva on omasta mielestäni trilogian paras, koska se käsittelee Griffithiä hahmo todella hyvin ja tuo hahmojen suhteet hienosti esille. Elokuva tietenki on myös fantasian kannalta kaikista kiehtovin. Kolmannessa elokuvassa tulee hyvin kauhu elementtäjä. Tosin isoin miinus tietenki on se että tarina jää todella pahasti kesken.

Tykkäsin trilogiasta kokonaisuutena todella paljon, mutta yksittäisinä elokuvina ne eivät ole täydellisiä. Elokuvat ovat tosiaan lähes täysin 3DCGI animoituja, joka ei ihan täysin kutita omaa makuhermoa. Ensimmäisten 2 elokuvan 3DCGI on todella vaihtuvan laatuista välillä kohtaukset näyttävät todella hyviltä ja välillä taas vähän huonommilta, mutta elokuvat eivät ikinä näytä huonolta ja kolmas elokuva on ehdottomasti parhaimman näköinen. Visuaalisesti elokuvat ovat muuten todella kauniin näköisiä ja ovat myös ainuita katsomiani 3DCGI:tä käyttäviä anime elokuvia, joissa hahmojen ilmeet ovat tehty hyvin.
Elokuva trilogia oli itselle kokonaisuudessaan aivan loistava katselukokemus, joka sisältää loistavaa actioinia, mielenkiintoisen universumin ja loistavat hahmot. Voisin suositella trilogiaa kaikille, mutta koska kolmannesta elokuvasta suuri osa on järkyttävän graaffista materiaalia väkivallan ja seksin kannalta, niin en suosittele sitä niille keitä gore läträys inhottaa. Berserk elokuva trilogia on kaikkien Dark Fantasy genren ystävien must watch ja ette varmasti tule pettymään!
Loppuun sanon vielä että trilogia on sen verran hyvä, että se saa minut maailman laiskimman mangalukijan suunnittelmaan sen ostoa, että saisin tietää lisää!

Lähteet:
http://myanimelist.net/anime/10218/Berserk:_Ougon_Jidaihen_I_-_Haou_no_Tamago