Tuotantostudio: Passione
Ohjaus: Yoshifumi Sueda
Hahmodesign: Makoto Uno
Musiikki: Yoshiaki Fujisawa, Minori Chihara, ZAQ
Genret: Toiminta, Ecchi
Jaksomäärä: 12
Adaptaatio: Light Novel (Rail Wars! Japanese National Railways Security Force)

Okei, heti aluksi tämä alta pois: Tämä arvio ei tule olemaan niin kriittinen, mitä te luulette sen olevan, koska olen turtunut pidemmän päälle tuon genren sarjoihin.

Sarja kertoo vaihtoehtoisen todellisuuden version Japanin VR:rän toiminnasta… tai ainakin se yrittää, kaikelta siltä fanserviceltä, mitä sarja tarjoaa.

Päähahmoinamme seikkailee eräänlainen junaturvallisuusopiskelijoiden tiimi. Päähahmoihin kuuluu Naoto Takayama, ihan tavallinen nuori mies, jolle junat on kuin henki ja elämä. Jos jokin ei toimi, niin Takayama kyllä saa sen toimimaan. Muina päähahmoina meillä on Takayaman tiimissä työskentelevät aggressiivinen tsunderetyttö Aoi Sakurai (lempihahmoni), isoilla rinnoilla varustettu kiintiötyttö Haruka Koumi ja sarjan äijien äijä Shou Iwaizumi.

Seuraavat hahmot esiintyvät sarjassa enemmän ja jotkin taas vähemmän:
Hitomi Gonou, Tokion turvatiimin johtaja ja komentaja
Nana Iida, päähenkilökastimme johtaja
Noa Kashima, idolityttö
Mari Sasshou, Naoton lapsuudenystävä.

Animaation laatu ei kyllä ole parasta mahdollista, mutta parempaankin oltaisiin voitu päästä. Olen tuotantostudion aiemman työn, shorttisarja Haitai Nanafan nähnyt ja ei sekään mikään hyvä ollut. Tosin tämä on Passionen ensimmäinen kokopitkä animesarja, joten annetaan animointivirhe kokemattomuuden piikkiin.

Sarjan OP-animaatio on kyllä ehkä kamalinta ikinä, koska kamala CGI-junarykelmä peittää lähes 75% ruudusta ja juuri siinä kohdassa kameran käyttö on ihan hirveää. Yleensä pidän openingeista, joissa esitellään sarjan hahmot ja sarjan idea, enkä sellaisesta, että siinä käytetään lähes koko sarjan budjetti. Tämä on varmaan vaikuttanut myös sarjan laatuun. Hyvänä esimerkkinä viimeisen jakson kohtaus, jossa hahmon ääni kuuluu, mutta suu ei liiku.

Sarjan soundtrack jää aika pahasti unohdettavien listalle, mutta tunnarikappaleet jäivät hyvin päähän soimaan ja niitä tuleekin silloin tällöin kuunneltua kun itse on liikkeellä kaupungilla.

Rail Wars on saanut paljon kritiikkiä sen fanservicen paljoudesta ja varsinkin siitä, kuinka hölmöä se on. Itse sain siitä ihan kivat naurut ja välillä kyllä naamapalmu lauloi, kun Naoto, tai joku tytöistä kaatuili ja aina toistensa päälle.

Sarjassa on kuitenkin myös kaiken pahan lisäksi jotain hyvää ja näistä se saakin pisteet kotiin:

Sarjan parhaimpia jaksoja oli kyllä jaksot 1, 10 ja 11. Niissä fanservice ei ollut kovin suuressa osassa, vaan niissä oli ihan kunnollinen ideakin. Ensimmäisessä jaksossa tutustuttiin hahmoihin ja nähtiin niiden tie Japanin VR:rän turvallisuustiimin työntekijöiksi. Jaksoissa 10 ja 11 taas sankarimme olivat tekemisissä kuninkaallisen poikatytön ja siihen kohdistuvien ongelmien kanssa. Tässä huomaa, että sarjassa yritettiin saada hyvää juonta aikaiseksi, sen jäädessä kuitenkin liiallisen fanservicen jalkoihin.

Rail Wars on juuri sellainen sarja, jonka voi esim. lyhyenä viikonloppukatseltavana katsoa ja pidentää sillä MAL-palkkia jonkin verran.

Suosittelenko sarjaa? Menen taas tavaomaiseen itseeni ja sanon, että kyllä ja en.

Katso, jos kevytmielinen fanservice ei häiritse ja jos viikonloppuna on tylsää.

– Jefre Akemire