Jaksot: 13
Vuosi: 2013
Studio: A-1 Pictures
Ohjaaja: Yasutaka Yamamoto
Käsikirjoitus: Kento Shimoyama
Musiikki: monaca
Adaptaatio: Karino Takatsun manga
Genret: Comedy, Slice of Life
Joskus animea katsoessa tulee niitä hetkiä, kun haluaa katsoa animea, jota katsoessa voi ottaa rennosti ja vain nauttia animesta. Törmäsin Servant X Serviceen ensimmäisen kerran Tracon 9:n öisessä animenäytöksessä ja sitä kautta kiinnostuin siitä. Nyt, kun olen katsonut sen loppuun, jälkifiilikset ovat positiiviset.
Servant X Service kertoo hyvinvointikonttorin (eräänlainen Japanin Kela?) arjesta ja seuraa animen alussa tulevia uusia työntekijöitä. Kyseessä on siis konttoriin sijoittuva tilannekomedia, jossa pääosa huumorista revitään ihmisistä ja heidän välisistä suhteistaan.
Animessa on varsin hyvä kattaus erilaisia hahmoja ja itse pidin suurimmasta osasta todella paljon. Koska hahmot ja heidän väliset kemiansa ovat toimivia, jaksaa vitsitkin naurattaa jaksosta toiseen, vaikka ne joskus toistavat itseään, mutta eivät kuitenkaan liikaa. Toistuvat vitsit ovat tämän tyylisessä komediassa melko normaaleja.
Esitellään seuraavaksi animen hahmot. Ensimmäisenä on Lucy Yamagami. Hän on hahmona hyvin myönteinen ja vastuuntuntoinen. Hänellä on todella monta etunimeä, koska hänen vanhempansa täyttivät aikoinaan nimilomakkeen huolimattomasti ja konttorin työntekijä ei jaksanut välittää. Hän usein nolostuu, jos puheenaiheena ovat joko hänen etunimensä tai hänen isot rintansa, joita hän hieman häpeää. Toisena hahmona on Yutaka Hasebe, joka tulee hahmona kaikkien kanssa hyvin toimeen – toisaalta hän on myös hyvin laiska ja yrittää usein luistaa työstään. Sitten on Saya Miyoshi, joka on todella ujo ja passiivinen. Tämän takia hän on usein vanhuksien suosima työntekijä ja Sayan työ on lähinnä kuunnella vanhusten juttuja päivät pitkät. Megumi Chihaya on taas aiemmin mainittuja ylempi työntekijä, joka on innostunut cosplaysta. Hän näyttää muita heikommin tunteita, mutta hänestä huomaa helposti, kun hän suuttuu, mikä pelottaa muita. Viimeisenä hahmona on Taichi Ichimiya, joka on Lucyn, Sayan ja Yutakan senpai, jolla ei ole kovin suurta auktoriteettiä ketään kohtaan. Hahmoja on vielä enemmän, mutta tuossa on ehkä ne tärkeimmät.

Animaation laatu on sitä keskivertoa. Ei mitään ihmeellistä, enkä oikeastaan mitään muuta odottanutkaan. Reaktioilmeet ovat sellaisia, joita näkee tämän tyylisessä animessa usein, mutta ne toimivat joten, miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki. Soundtrack Servant X Servicessä lähes täysin unohdettava lukuunottamatta openingia ja endingiä. Opening ’’May i help you’’ on yksi suosikeistani ja sitä on tullut kuunneltua todella paljon.
Jos tykkää slice of life komedia-animeista ja konttori ei pääasiallisena paikkana haittaa niin suosittelen Servant X Servicea aivan ehdottomasti. SxS kulkee käsitykseni mukaan käsi kädessä mangakan toisen mangan Workingin kanssa, josta on tulossa animena kolmas kausi. Jos tykkäsit Workingistä, tykkäät todennäköisesti myös tästä ja toisin päin. Tulen itsekin todennäköisesti kirimään Workingin kiinni ennen kolmannen kauden tuloa.
-Reiska