Maailmanhistorian suurinta imperiumia hallitsi alle 3% valtakunnan väkiluvusta. Maahan oli vuosisatojen aikana juurtunut täydellinen luokkajärjestelmä. Järjestelmän huipulla oli ihmisryhmä, jota kutsuttiin “yläluokaksi.”

Brittiläisessä imperiumissa yhteiskuntaluokka oli kiveen kirjoitettu raja, joka erotti ihmiset toisistaan. Pelkästään se, mihin sukuun sattui syntymään, määritti ihmisen loppuelämän.

Jokaiselle luokalle oli omat ammattinsa ja avioitumismahdollisuutensa. Ihmisten tehtävänä oli ahkeroida valtakunnan hyväksi tarkkaan rajatun asemansa mukaisesti.

Koska järjestelmä jakoi ihmiset parempiin ja huonompiin, syrjinnältä ei voitu luonnollisesti välttyä.

 

Mitä tällä yhteiskuntajargonilla on tekemistä mangan kanssa? Noh, antakaas kun selitän.

Patriootti Moriarty kertoo ehkä legendaarisimmasta verivihollisesta ikinä, Sherlock Holmesin James Moriartysta. Tämä Light Yagamin pikkupoikaistettu versio on kyllä esikuvaansa verrattuna lähes täysin samanlainen, sillä hän keinoja kaihtamatta haluaa tehdä maailmasta täydellisen paikan sekä itselleen että hänen läheisimmille ihmisilleen.

 

Kiinnostuin tästä mangasta sen jälkeen kun kuulin sen myynnin olevan rajoitettua hyvin väkivaltaisen sisällön sekä hyvin… raflaavan kannen takia.

 

Mitä tulee itse lukukokemukseen, niin yllätyin todella siitä kuinka väkivaltainen ja “gritty” tämän mangan ensimmäinen pokkari oikein oli ja se saikin siitä mielenkiintoisen. Se oli siis huomattavasti erilaisempi, mitä yleensä olen tottunut suomimangana lukemaan.

Hyvin väkivaltaisen ensimmäisen luvun jälkeen manga jäi minulta lopulta useammaksi päiväksi vain pöydälle odottamaan jatkamista, mutta tapahtuiko sitä? Ei. Ja miksi näin? En ole varma, mutta voisin kuvitella syyksi tähän sen että sain tältä mangalta sen verran ison väkivalta-annoksen, että se vaati hieman sulattelua ja pureskelua. Se, mitä taas mangalta odotin kansikuvan perusteella oli sotilasjuttuja ja suoraan Sherlock VS Moriarty -vastakkainasettelua, olikin todellisuudessa yllättävästi jotain aivan muuta: Ovelan rikoskonsultin seikkailuita, joka ajattelee kuin Death Noten Light, mutta ajatuksella: Tehdään tästä maailmasta parempi paikka meille kaikille, eikä vain yhdelle ihmiselle.

P.S. Kiitos Antti-setä pokkarista.

Korjaus arvioon 25.4.2019:

Luin mangan loppuun ja jo toisen luvun aikana kysyin mielessäni, teinkö virheen lopulta kun julkaisin tämän arvion ehkä himpun verran liian aikaisin? Myönnetään: Kyllä. Mielipiteeni hieman muuttui sarjasta positiivisempaan suuntaan sen edetessä ja se sai myöskin kysymyksen, miksi tästä ei ole animea? Tämä voisi toimia animemuotoisenakin hyvin, ellei jopa paremmin, sillä aloin nähdä mielessäni jotkin mangan kohtauksista animoituina (jota ei muuten kovin usein tapahdu) ja aloin myös heittämään villejä ideoita, kuka ääninäyttelisi ketäkin. Myös kolmannen luvun keveähkö animemainen lopetus sai kysymään tätä vielä enemmän. Antakaa minulle tästä anime, kiitos!