Desucon Frostbite 2016 : Takahiro Oomori Muumien maassa

Takahiro Oomori tunnetaan parhaiten sarjojen, kuten Baccanon, Durararan, Natsume Yuujinchon ja Samurai Flamencon ohjaajana.

Desucon-Frostbite-2016-kv-5-mikael_peltomaa.jpg.1200x1200_q85_progressive.jpg
                                       Takahiro Oomori Frostbite 2016                                           (Kuva Matias Tukiainen)

Oomori oli odottanut Suomen matkaa innolla, koska hän oli yläasteella tutustunut Tove Janssonin Muumeihin. Suomi tuntui todella läheiseltä, vaikka maa onkin todella kaukana, jonka takia hän oli pitkään halunnut vierailla Suomessa. Oomorin suosikkihahmo muumeissa on Nuuskamuikkunen, koska hahmo pohtii kaikki asiat aina itse läpi.

Ennen alalle lähtöä hänen suosikkianimeihin kuuluivat Yoshiyuki Tominon Gundam, Takahata Isaon Agake no Anne sekä Hayao Miyazakin työt, jotka olivat todella suosittuja silloin. Oomorin ura alkoi siitä, kun hän teki doushinji-animaation Maison Ikkokusta ja tätä kautta tutustui moniin alan ihmisiin. Alku-aikoina Oomori työskenteli animaattorina. Se oli kuulemma todella raskasta, koska hän joutui elämään todella pienillä varoilla. Siihen aikaan joutui piirtämään paljon räjähdyksiä ja ohjuksia, jotka olivat usein vaikeita töitä. Animaattorin työstä hänelle jäi parhaimpana muistona mieleen uudemman kauden Muumien kanssa työskentely. Animaattorina työskentely oli Oomorille todella hankalaa aikaa ja hän olisi saattanut lopettanut alalla, jos tätä työmahdollisuutta ei olisi tullut. Eniten animen tekemisessä Oomori pitää siitä, kun kaikki kootaan kasaan, jolloin palaset loksahtavat kohdalleen ja syntyy jotain uutta.

Oomori oli ollut pois animen parista 5 vuotta, jolloin hän työskenteli normaalien kuvaustöiden kanssa. Tämän jälkeen häntä pyydettiin taas tekemään animointitöitä. Tuottajan kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen hän päätyi kuitenkin ohjaajaksi Aka-chan to Boku teokseen, josta tuli hänen esikoisohjauksensa. Oomorin suurin innoittaja ja ohjaaja-esikuva on Takahata Isao.

26683
Aka-chan to Boku

Aka-chan to Bokun päähahmo päätyy yhtäkkiä pikkuveljensä huoltajaksi ja löytää tästä itselleen elämänsä tarkoituksen. Oomori pystyi samaistumaan Aka-chan to Bokun tarinaan. Hän oli poissa viisi vuotta animeteollisuudesta ja hän mietti, että tarvitaanko häntä mihinkään. Ensiohjaustyössään hän huomasi, että häntä vielä tarvitaan animen parissa. Hän myös oppi ensiohjauksensa kanssa enemmän siitä, kuinka paljon teoksen tekemisessä tehdään yhteistyötä monien tekijöiden kanssa.

6263
Magical Stage Fancy Lala

Oomori ohjasi Idolitaikatyttö-sarjan Magical Stage Fancy Lalan aikana, jolloin idolit eivät vielä olleet suosiossa. Oomori kertoi, että Fancy Lala on saanut jonkin verran vaikutteita aikanaan hänen katsomastaan Creamy Mami taikatyttösarjasta. Isoimmat vaikutteet tulivat kuitenkin sitä kautta, että Creamy Mamin käsikirjoituksen kanssa työskennellyt Mochizuki Tomomi työskenteli myös Fancy Lalan käsikirjoituksen kanssa. Idolibuumin kautta Fancy Lalasta on tullut kulttisarja.

Koi-Kaze
Koi Kaze

Koi Kaze käsittelee 27 vuotiaan Saeki Koshiroon ja tämän 15 vuotiaan pikkusiskon Kohinata Nanokan rakkaustarinaa. Sisarusten välinen rakkaus on yhteiskunnallisesti kielletty ja Oomori yritti varovaisesti tuoda esiin hahmojen aitoja tunteita ja sitä, mistä ne tulevat. Hän pyrki myös realistisesti kuvaamaan tätä taburakkautta yhteiskunnassa. Koi Kazen aikaan pikkusiskosarjat olivat suosittuja ja sarja aluksi koettiin vain yhdeksi näistä sarjoista. Realistisuus jakoi kuitenkin fanikunnan myöhemmin kahtia. Niihin, ketkä arvostivat Koi Kazea kirjallisuutena ja niihin, ketkä tykkää pikkusiskorakkaustarinoista.

Nykyään joitain animesarjoja tehdään enemmän alkuperäisteosten mainoksiksi. Oomori kertoi, että tätä on tehty jo pidemmän aikaan, mutta tekijänä hän haluaa silti aina tehdä teoksia, jotka toimivat myös omina yksittäisinä teoksinaan.

tumblr_m3kun1ru7i1r6mc3xo1_1280
Gakuen Alice

Gakuen Alicessa päähahmot ovat todella nuoria. Oomorin mukaan yleensä sarjoja tehdään sen ikäisille, mitä sarjan hahmot ovat. Hahmoja yritetään kuvata sen mukaan, mutta yritetään silti tehdä hahmoista sellaisia, että ne toimivat kaikenikäisille.

jigoku-shoujo
Jikogu Shoujo

Jikogu Shoujo on synkempi sarja kuin Oomorin muut ohjaustyöt. Ohjauksen piti olla alun perin toisella ohjaajalla, jonka idea sarjasta oli laittaa ihmisten katkeria kaunoja animeen. Ohjaustyö siirtyi kuitenkin Oomorille, mutta hän yritti toteuttaa edeltäjänsä näkemystä. Oomorille Jikogu Shoujo oli myös pitkästä aikaa sarja, jossa oli aikuishahmoja ja vielä joiden tunteet olivat todella jyrkästi toisiaan vastaan. Oomori sanoi, että tälläista sarjaa oli hänen mielestään hauska tehdä.

E9Fgpak
Durarara!!! ja Baccano!

 

Baccano! on länsimaissa Oomorin tunnetuimpia ohjauksia ja sen juoni on todella epälineaarinen. Oomori kertoi itse tykkäävänsä Baccanon tyylistä, jota on käytetty elokuvissakin ja tästä olikin jäännyt hänelle halu tehdä tällaiseen tyyliin TV-sarjaa. Kun Oomori lähti ohjaamaan Baccanoa, hän yritti ajatella sitä ylhäältä kokotilanteen näkevän katsovan katsojan näkökulmasta. Baccanosta yksi useimmiten kysyttyjä kysymyksiä on, kuka sarjan päähenkilö on. Oomori vastasi tähän, että kaikki hahmot ovat Baccanossa oman tarinansa päähenkilöitä. Baccanon alkuanimaatio muistuttaa Guy Ritchien elokuvan Snatch alkua, mikä lähti siitä, että Baccanon alkuperäisteoksen tekijä piti Snatchistä todella paljon. Tämän takia Oomorikin päätyi katsomaan Snatchin monta kertaa ja halusi tehdä Baccanon avauksesta samanlaisen.  Durarara!! on myös samalta kirjoittajalta kuin Baccano. Oomori kertoi, että ne eroavat siinä, että Baccano kertoo enemmän maailmankatsomuksesta hahmojen ympärillä, kun sitten taas Durarara!! kertoo puhtaasti hahmoista.

Scan3
Natsume Yuujincho

Oomori tunnetaan Japanissa enemmän rauhallisten sarjojen ohjaajana, joten Natsume Yuujincho oli todella luonnollinen valinta. Natsume Yuujinchossa on paljon henkien ja ihmisten välistä keskustelua. Oomori yritti ilmaista henget ja ihmiset samanlaisina elävinä olentoina, eikä niitä yritetty erottaa millään filtterillä toisistaan. Tällöin henget selkeästi vaikuttivat olevan osa maailmaan. Henkien kanssa käytettiin paljon erilaisia kikkoja, jotta saatiin ilmaistua henkien tuntemuksia, koska suurimmilla osilla hengistä ei ollut kasvoja.

shot0001.png
Kuragahime

Kuragahime kertoo meduusanörtistä ja tämän nörttikavereista. Tällaisten stereotyyppisten hahmojen kanssa Oomori halusi tuoda esille sitä, kuinka hahmot muuttuvat, kun ne tuodaan pois siltä omalta nörttialueelta ja kuinka erilaiset hahmot reagoivat samanlaisiin tilanteisiin. Kuragehimen alkutunnari pursuaa viittauksia Hollywood-elokuviin. Tämän Oomori sanoi olevan hänen oma harrastus.  Kuragahimen alkuperäisteoksen otsikot ovat täynnä Hollywood-viittauksia ja Oomori yhdessä mangakan kanssa pohti, miten nämä saataisiin animeen.

Samurai.Flamenco.full.1667610
Samurai Flamenco

Samurai Flamenco sai alkunsa siitä, että animaatiostudio Manglobe oli tehnyt Samurai etuliitteellä paljon sarjoja ja nyt oli päätetty, että tehtäisiin sarja nimellä Samurai Flamenco. Samurai Flamencossa sarjan tyyli muuttuu monta kertaa rajusti sarjan aikana. Tämä tehtiin sen takia, koska sarjan päähenkilö Masayoshi on sellainen hahmo, joka puolustaa oikeutta. Tyylinmuutoksilla yritettiin tuoda esiin eri ihmisten erilaisia näkökulmia oikeudesta.

Oomori sanoi haastattelun lopuksi kaikille, että haluaa jatkossakin tehdä töitä, joista kaikki voisimme nauttia ja hän toivoi, että jatkaisimme kannustamista.

Teksti                                                                                                                                            Editointi

Tsuokari
Tsuokari
Reiska
Reiska

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s