Mitä yleisesti on sanottavaa kevätkaudesta, niin se ei ollut mikään loistava, mutta ihan hyvä. Mitä omalla kohdalla tuli huomattua, niin keväällä oli yllättävän paljon pettymyksiä, eikä mikään herättänyt sellaista ’’vuoden mahdollisesti paras anime’’-fiilistä (ainakaan näistä päättyneistä). Kauden kaksi parasta animea (Arslan Senki ja Ninja Slayer) eivät edes päätyneet tähän listaan, koska ovat edelleen kesken, vaikkakin voin molempia suositella lämpimästi sen perusteella, mitä olen tähän mennessä nähnyt. Samoin myös jätin pois Houkago no Pleiadeksen ja Sidonian, koska kumpikin on minulla on-holdissa (ja eikä mulla niistä ole erityisemmin sanottavaa).

Loppuneet animet:

Assassination Classroom

AssClass on varsin hauska komedia-anime. Sillä on siisti premissi, mutta se ei vielä tee siitä katsomisenarvoista. Omasta mielestäni suurin syy katsoa AssClass on Koro-sensei. Koro-sensei on eräänlainen pahishahmo (uhkaahan hän kuitenkin tuhota maapallon, jos häntä ei tapeta ennen hänen oppilaidensa valmistujaisia), mutta hän on myös erinomainen opettaja, joka välittää oppilaistaan. Tarina kulkee juonikaarissa, jotka tuovat aina mukanaan Koro-sensein perään uuden kilpailevan palkkatappajan, jonka Koro-sensein oppilaat päihittävät. Visuaalinen ilme ja animen huumori ovat jakaneet mielipiteitä, mutta itse olen kovasti mieltynyt. Ainut oikeasti huono asia mielestäni on kumpikin OP. Kuuntelin molemmat läpi kerran ja se riitti.

Danmachi (Dungeon ni deai wo motomeru no wa machigatteiru darou ka)

Danmachin koko pitkä nimi viittaa siihen, että kyseessä olisi harem-anime. Harem-animena se oli itse asiassa tosi huono, mutta se ei itseäni haitannut yhtään, koska se viihdytti kovasti muuten. Danmachi muistuttaa animena todella paljon Sword Art Onlinea. Danmachin päähahmo Bell muistuttaa melko paljon Kiritoa (muutenkin kuin vain sama seiyuu) ja kumpikin anime sijoittuu hyvin vahvasti pelimaailmaan (ainut järkevä selitys, miksi Danmachissa on levutus-systeemi). Danmachin vahvuus SAO:on nähden on mielestäni se, ettei Danmachi ota itseään läheskään niin vakavasti kuin SAO. Dungeonien tutkiminen on viihdyttävää ja taistelut näyttävät yllättävän hyvältä. Hahmot eivät olekovin ihmeellisiä, mutta Hestia on tosi suloinen. Bellin ritarillisuudelle on myös kiva nauraa välillä. Mielestäni ihan katsomiskelpoinen anime.

Fate/Stay Night: Unlimited Blade Works 2nd season

Jos olet kuten minä, joka ei ole pelannut VN:ää ja on katsonut vain Fate/Zeron, olet todennäköisesti hyvin pettynyt tähän animeen. Jopa ilman Fate/Zero-vertailua voin sanoa, ettei UBW ollut mielestäni mikään keskikertaista parempi anime. Myönnettäköön, että animaatio näyttää erittäin hyvältä ja soundtrack oli mieleen, mutta ongelma on siinä, että ne hyvät asiat jäävät lähes kokonaan siihen. Suurin ongelma itselleni on hahmot. Emiya on hyvin mitäänsanomaton protagonisti, Rin alkoi tsunderena ärsyttämään pidemmän päälle ja servantit eivät ole tässä kovinkaan mielenkiintoisia. Sen lisäksi Servanttien kyvyt ovat välillä aika bullshittiä mielestäni (etenkin casterin kyky, ”rule breaker”, tuotti vain myötähäpeää). Harmi, etten yhdestä hahmosta voi puhua spoilereiden takia. Juonikin alkoi tylsistyttämään jossain vaiheessa hahmojen takia, eikä se kovin kummoinen ole muutenkaan. Olipahan jälleen todiste siitä, ettei pelkkä nätti ulkonäkö riitä.

Grisaia no Rakuen

Grisaian viimeinen osa jatkaa täsmälleen siitä, mihin Grisaia no Meikyuu jäi eli jos et ole katsonut aiempia osia, niin katso ne ensin. Grisaia no Rakuen on vain kymmenen jaksoa, mutta siitä huolimatta se ei tuntunut niin pahasti kiirehdityltä kuin Grisaia no Kajitsu. Tämä johtuu tietysti siitä, että Rakuenissa on vain kaksi juonikaarta. Verrattuna aiempiin Grisaian osiin Rakuen oli huomattavasti toimintapainotteisempi, mikä kävi tarinallisesti järkeen. Mitä tulee Grisaiaan kokonaisuutena, niin minusta se oli ihan hyvä vioistaan huolimatta. VN:n lukeneet todennäköisesti suosittelevat lukemaan ennemmin VN:n, mutta en sitten tiedä, jaksanko itse siihen koskea.

Hibike! Euphonium

Olin hyvin yllättynyt, kuinka paljon pidin tästä animesta. Euphonium toi hienosti esiin sen, millaista on soittaa orkesterissa. Siinä oli sopivasti komediaa, mutta se sisälsi myös hyvää draamaa. Animaation laatu on taattua KyoAni-laatua ja soundtrack miellyttää kovasti. Hahmot ovat myös tosi sympaattisia. Euphonium on hyvä. Ei siitä ole hirveästi sen enempää sanottavaa. Ei se tosin saanut minua vieläkään liittymään KyoAni-mafiaan. Katsotaan sitä sitten, kun KyoAni tekee niin hyvän animen kuin Clannad After Story (tai Nichijoun 2. kauden). Suosittelen silti vilkaisemaan Euphoniumia, jos yhtään kiinnostaa.

High School DxD BorN

High School DxD:n kolmannen kauden alussa päätin luovuttaa sen suhteen, että sitä voisi katsoa juonen takia (joku varmasti miettii, miksi olen edes yrittänyt tehdä niin). Päätös oli hyvä, koska pystyin jälleen nauttimaan High School DxD:stä. Mikään ei ole muuttunut kahdesta ekasta kaudesta. High School DxD on edelleen tyypillinen ecchi-harem-action-roskaanime, mutta en voi kieltää, ettei se olisi hyvä olemaan juuri sitä. Perverssiläppä on edelleen hauskaa ja fanservice on todella hyvää kuten ennenkin. Juoni ja hahmot suurimmaksi osaksi ovat edelleen ihan roskaa, mutta ’’aivot narikkaan’’ viihteenä High School DxD on varsin kiva. En mä silti sano, että tämä oikeasti olisi hyvä millään tasolla.

Kekkai Sensen

Mä en oikeesti keksi tästä muuta sanottavaa kuin katsokaa, jos haluatte katsoa toiminnallisen animen, jossa on paljon huumoria ja jonka jokainen jakso on oma tarinansa (kahta viimeistä lukuunottamatta). Siinä on myös tosi nättiä animaatiota ja erittäin hyvä soundtrack. Tietysti on hieman harmillista, ettei viimeinen jakso ole vieläkään tullut.

Medical Psychosomatical Medicine (Anime de wakaru shinryounaika)

Medical Psychosomatic Medicine on otakuille suunnattu psykologian erittäin lyhyt oppimäärä. Se onnistuu olemaan todella hauska ja informatiivinen. Monenlaista huumoria on paljon ja anime sisältää psykologiaan liittyvää faktatietoa. Läpikäydyt aiheet olivat myös todella mielenkiintoisia. Medical Psychosomatic Medicinen tarkoitus on tehdä psykologilla käymisestä helpommin lähestyttävämpää, mikä on mielestäni hieno idea. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen anime ja myös oma suosikkini päättyneistä animeista. Itseäni harmittaa kovasti, että tätä on vain 20 jaksoa, minkä katsoo kokonaan alle kahdessa tunnissa.

Owari no Seraph

Owari no Seraph on hyvin vaihteleva tekele. Jaksosta riippuen se on joko oikein hyvä tai sitten aivan surkea. Ohjaus on välillä mitä sattuu ja leikkaukset on välillä tosi outoja. Animaation laatu on myös todella vaihtelevaa, mutta soundtrack on oikein hyvä. Mitä sitten voi sanoa tarinasta, niin tämän ensimmäisen courin aikana ei oikein ehtinyt kunnolla tapahtumaan mitään. Kostotarina premissinä ei ole mitään uutta, mutta juoni on silti viihdyttävä. Tietysti on hieman harmillista, että Shinoa on ainut hahmo, joka ei suoraan sanoen ole tylsä tai jo moneen kertaan nähty. Toivottavasti syyskaudella tuleva toinen couri korjaisi ensimmäisen ongelmia, sillä ei tätä oikein ekan courin perusteella voi suositella.

Plastic Memories

Tämän kauden virallinen ’’SRO-podcast (mukaan lukien vakiovieraamme Hamppa) suosittelee, mutta muut ei’’-anime. Plamemo oli omalla kohdallani todella vahvasti tunteisiin vetoava anime. Yksi niistä syistä on tietenkin tarina. Animen hahmoilla on yksi hirveimmistä töistä ikinä. Plamemo selittää hyvin, mitä hahmojen työ pitää sisällään ja kertoo myös, miksi heidän työnsä on erityisen tärkeä. Hahmot ovat erityisen sympaattisia – erityisesti Isla, joka on kaikessa kömpelyydessään todella hellyttävä. Plamemon pystyy hyvin jakamaan siten, että ensimmäinen puolikas keskittyy hyvin paljon hahmojen työhön ja toinen puoli taas Islan ja päähenkilön Tsukasan kehittyvään suhteeseen. Plamemo osaa ajoittain myös naurattaa tosi paljon, mutta silloin, kun se heittäytyy vakavaksi, Plamemo on vaikuttava. Loppu oli pieni pettymys, koska se olisi voinut olla paljon paremmin toteutettu. Suosittelen silti ehdottomasti, että katsot Plastic Memoriesin.

Punchline

Syy, miksi petyin pahasti Punchlineen, oli se, että odotin siitä tosi erilaista animea kuin se loppujen lopuksi oli. Ensimmäinen jakso on tosi näyttävä ja siinä on hyvää huumoria. Mielestäni Punchline onkin hyvä niin kauan kuin se on hauska ja hieman tyhmä. Sitten, kun Punchline alkaa ottaa itsensä vakavasti, sen katsominen ei ole enää kivaa. Oli muutenkin vaikea odottaa pantsu-supersankari-animen ottavan itseään mitenkään vakavasti. Juoni alkaa edetessään menemään myös paljon monimutkaisemmaksi, enkä oikein ole varma, käyvätkö kaikki juonikuviot edes järkeen animen loputtua. Ei oikein maistunut salami tämän kohdalla.

Dropatut:

The Disappearence of Yuki Nagato

En henkilökohtaisesti pitänyt The Melancholy of Haruhi Suzumiyasta tai animen päättävästä elokuvasta, mutta lähdin katsomaan Yuki Nagatoa siinä toivossa, että se olisi jotenkin erilainen. Ennen animea ihmiset olivat tosi äänekkäitä siitä, etteivät pitäneet hahmodesigneista. Itselläni ei ollut mitään ongelmaa animen hahmodesignien kanssa. Itse jopa pidän niistä hieman. Isoin syy, miksi droppasin toisen jakson jälkeen, oli se, että minulla oli tosi tylsää katsoessani tätä animea. Kaksi ekaa jaksoa on melko perus slice of lifea, eikä se minua hirveästi jaksanut kiinnostaa. Myös sillä oli vaikutusta, että kolmannessa jaksossa Haruhi olisi tullut kunnolla mukaan, joten jätin suosiolla siihen, koska inhoan Haruhia hahmona koko sydämmestäni.

Triage X

Minä tosissani toivoin, että tämä olisi ollut animena pieni lohdutus siitä, ettei High School of the Deadia ole tulossa lisää. Triage X on ehdottomasti kauden isoin pettymys, vaikka odotin siltä tosi vähän. Juonella on ihan kiva premissi, mutta se on sisällöltään täyttä roskaa. Minua kyllästytti se, kuinka laiskasti Triage X on kirjoitettu. Muutenkin koko anime tuntui tosi kiirehdityltä, koska koko anime on vain 10 jaksoa. Hahmot olivat aika mitäänsanomattomia ja epämielenkiintoisia. Päähahmoista jäi mieleen vain idolipommiekspertti, ainut mielenkiintoinen sivuhahmo kuoli heti seuraavassa jaksossa kuin hänet esiteltiin ja pahikset tuntuivat ajattelevan enemmän mulkullaan kuin päällään (ainut muistettava asia, mikä on tosi surullista). Isoin syy dropata oli kuitenkin se, kuinka paljon siinä oli tosi halpaa shokkiarvoa. On vaikea välittää yhdestäkään hahmosta, joiden rooli on vain tulla tapetuksi, kidutetuksi tai raiskatuksi. Idolitytön (joka käytännössä kävi vain esittäytymässä yhden päähahmon ystävänä) teloittamisen jälkeen totesin jo viimeistään, että tämä on tässä Se vain ottaa päähän. Harvaa animea oikeasti vituttaa katsoa ja Triage X on yksi niistä. En viihtynyt sen parissa yhtään, eikä sen huonoudelle osannut edes nauraa. Cross Angelle pystyi välillä edes nauramaan, vaikka sekin oli täyttä roskaa.