Pupa – Se huonoin anime ikinä?

Arvio: Pupa (arvio kirjoitettu 8.10.2014)
Jaksot: 12
Vuosi: 2014
Studio: Studio Deen
Ohjaaja: Tomomi Mochizuki
Alkuperäinen luoja: Sayaka Mogi (manga)
Genret: Fantasy, Horror, Psychological, Shounen(!?)

pupa

Kauhu on animegenrenä tosi niche, eikä se nauti muutamia poikkeuksia (esim. Higurashi) lukuunottamatta kovin suurta suosiota. Itse olen pitänyt kauhusta genrenä (lähinnä elokuvista ja peleistä) jo melkein 10 vuotta ja siksi huomiota saavat kauhuanimet herättävät kovasti kiinnostusta. Valitettavasti Pupan kohdalla huomio oli nimenomaan negatiivista ja monet ovat sanoneet sitä huonommaksi anime kuin Mars of Destruction, jota monet ovat sanoneet kaikkien aikojen huonoimmaksi animeksi. Mutta miksi jotkut ajattelevat näin ja mitä mieltä itse olin Pupasta?

Pupa kertoo tarinan kahdesta sisaruksesta, Utsutsusta ja Yumesta, jotka eräänä päivänä altistuvat tapahtumien seurauksena Pupa-nimiselle virukselle. Utsutsulle virus antaa kyvyn regeneroitua todella nopeasti ja Utsutsun siskon, Yumen virus muuttaa ihmislihaa janoavaksi hirviöksi. Utsutsu päättää sivullisten uhrien välttämiseksi ryhtyä siskonsa eläväksi ateriaksi koko loppuelämänsä ajaksi.

Pupan tarina on juuri sitä, mitä itse etsin kauhugenrestä ja siksi pidin sitä todella mielenkiintoisena. Siitä päästääkin koko animen pahimpaan ongelmaan, joka on sen pituus. Jos OP:t ja ED:t laskee pois, koko anime kestää 36 minuuttia. Tuossa ajassa tapahtumat käydään läpi tosi nopeasti ja aiheuttaa myös sen, että anime skippaa mangasta isoja paloja jättäen valtavia juonireikiä.

Tässä on yksi hahmo, josta ei animen loputtua tiedetä yhtään mitään, vaikka on tarinan kannalta suhteellisen tärkeä hahmo.
Tässä on yksi hahmo, josta ei animen loputtua tiedetä yhtään mitään, vaikka on tarinan kannalta suhteellisen tärkeä hahmo.

Animaation laatu on alle keskivertoa, eikä Studio Deen ole ikinä siinä loistanutkaan. Deen teki samanaikaisesti Yuri-animea nimeltä Sakura Trick, joka näytti ajoittain tosi hyvältä. Ei hirveästi tarvitse päätä vaivata siinä, kumpaan animeen suurin osa rahoista käytettiin. Pidän silti tosi paljon animen artstylesta. Erityismainintana Yumen hirviömuoto ja Yumen nallen hymy ovat todella karmivia.

Mielestäni tämä on edelleen hieman karmiva.
Mielestäni tämä on edelleen hieman karmiva.

Toinen asia, josta Pupaa kritisoitiin, oli sen rankka sensurointi. Nyt, kun anime on mahdollista katsoa sensuroimatta, gore on paljon paremman näköistä, mutta toisaalta sensuroimaton versio osoitti myös, että Deen oli sensuroinut pois tosi typeriä asioita. Pupalle on kuitenkin annettava se, että se on harvoja animeita, joita katsoessa on lievästi epämukavaa häiritsevän materiaalin takia ja se on sitä, mitä myös etsin kauhuanimessa.

pupa-utsutsu-hasegawa-yume-hasegawa-knife-censorship-white-bar-purple-jacket
Tämä kohtaus oli kieltämättä facepalmin arvoinen suoritus. Tuon sensuurin takana on vain veitsi.

Soundtrack on myös melko keskiverto. Se sopii animen tunnelmaan, mutta olisin toivonut, että se olisi ollut hieman ahdistavampi (onhan kyseessä kauhuanime). OP ja ED eivät toisellakaan katsomiskerralla ole kovin hyviä.

Kannattaako Pupa katsoa? Minusta tuntuu edelleen hieman naurettavalta, että tämä anime olisi huonompi kuin Mars of Destruction, koska se ei sitä ole. Voisin myös luokitella kymmenen muuta animea, joista pidin vähemmän kuin Pupasta. Joka tapauksessa Pupa on animena alle keskivertoa ja enkä siksi suosittele katsomaan sitä, ellei lyhyen keston takia välttämättä halua. Suosittelen mielummin lukemaan mangan ja niin tulen todennäköisesti itsekin tekemään.

Reiska
Reiska

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s