Japanilaisesta joulusta nopeasti
Japanilainen joulu ei ole samalla tavalla perhejuhla kuin Suomessa ja joulu on myös vielä huomattavasti kaupallisempi Japanissa kuin täällä, vaikka Suomenkin joulu on kaupallinen. Japanissa joulua viettävät eniten nuoret ja joulu onkin Japanissa vähän samankaltainen juhla kuin meidän uusivuosi. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että eikö Japanilaisissa perheissä lapset saisi joululahjoja ja viettäisi joulua. Miten tämä kaikki sitten näkyy animessa ?
Moemössöä!

Moe ja slice of life sarjoissa olevat joulujaksot on yleensä kaveriporukassa järjestettyjä joulukekkereitä, joissa syödään kakkua ja pidetään hauskaa ystävien kanssa. Tälläisiä jaksoja näkyy myös monen muun kaltaisissa sarjoissa, mutta kaikista useiten niitä näkee sarjoissa joissa on söpöjä koulutyttöjä ketkä syö kakkua kokoajan, joka paikassa ja aina… KAKKUA!!! Romanssi sarjoissa tämän tyylistä joulun viettoa näkee yleensä nuoremmalle yleisölle suunnatuissa sarjoissa.
Rakkauden Joulu.
Romanssi animessa näkee aika usein joulutreffejä eli anime tekee joulusta osittain samanlaisen tapahtuman kuin ystävänpäivän on Suomessa. En ole aivan satavarma kuinka paljon todellisuudessa tätä tehdään, mutta käsitykseni mukaan Japanilaiset pitävät joulua kohtuu romanttisena juhlana.

Animessa hahmot yleensä ovat treffeillä kynttilän valossa, tyylikkäässä ravintolassa tai kävelyllä pääkadulla, lumihietaleiden leijaillessa kauniisti, ja joskus jopa Maailmanpyörässä, joka taianomaisesti pysähtyy ylös kauniiseen kaupunkimaisemaan. Joulujakso romanssi sarjassa voi tarjota loistavaa hahmokehitystä ja niillä on yleensä helppo tehdä painoa tapahtumille kuten ystänpäiväjaksoilla.
Kaljaa ja KANAAA!
Animessa tulee vastaa kohtuu usein myös Suomen pikkujoulukulttuurin verttavissa olevaa joulun viettoa, tosin tätä näkyy yleensä joko työpaikka sarjoissa tai draamassa. Kyseessä saattaa olla työpaikan pomon järjestämä illanvietto johon kaikki on kutsuttu, mutta paikalle yleensä tulee ne kenellä ei ole parempaa tekemistä ja heillä ei yleensä ole perhettä tai tyttöystävää eli niin sanotut ”foreveralone” bileet.. Välillä tietenki kyseessä on saattaa naapuruston kokoontuminen lähikuppilaan viettämään joulua yhdessä.
Onko ne sitten aivan turhia jaksoja ?

Joulujaksot yleensä romanssi ja moe sarjojen ulkopuolella voi laskea lähes aina täytejaksoiksi eli fillereiksi, tosin tähänkin on poikkeuksia. Joulujaksot on oikein käytettyinä todella hyviä jaksoja vaikka melkein kaikki noudattaa tiettyä kaavaa. Tietenkin löytyy muutamia kummallisuuksia, kuten Maison Ikkokun ”romanttinen naapuruston mennään baariin kännäämään joulujakso”, joka muuten yksi tarkeimpiä jaksoja sarjan päähahmojen kehityksessä. Voisin lopettaa sanoihin, joulujaksot on kivoja niin pitkään, kun ne ei yhtäkkiä hyppää keskelle katsomasi shounen sarjan intensiivistä tarinakaarta.
