Jefre Akemiren ajatuksenpurkuhetki: Free! – Iwatobin söpöt uimapojat

Tämä teksti ei ole arvio, vaan enemmänkin vain ajatuksenpurkuteksti, jonka Jefre Akemire teki hetken mielijohteesta, siksi se on niin lyhyt.

Vuonna 2013 Kyoto Animation antoi kesäkauden sarjaksi meille tunteita, vettä, lihaksia ja yaoi-vivahteita sisältävän sarjan Freen, joka palvelee enemmän tyttöjä ja vähemmän miehiä. Free! – Iwatobi Swim Club kertoo nimensäkin mukaan Iwatobin lukiossa opiskelevista pojista, jotka ovat peruskouluaikoina uineet yhdessä kilpaa ja sitä he alkavat harrastaa myös tämän sarjan aikana.

yay-free-iwatobi-swim-club-34912462-500-273
Sarjan päähahmot kuvassa. Teen luultavasti sarjasta paremman arvion myöhemmin.

Sarja sai heti alusta asti yaoi-fanitytöt huutamaan, ei, KIRKUMAAN ilosta kun kuvankauniit uimapojat valtasivat heidän sydämensä. Internet ja Tumblr oli täynnä poikienvälistä pusuttelua ja peppuleikkiä. Itse miespuolisena animenkatsojana huolestuin ja sanoin, etten tulisi katsomaan Freetä, vaikka minut siihen pakotettaisiin… toisin kuitenkin kävi, kun kesäkausi päättyi ja niin päättyi myös Freen ensimmäinen kausi.

free-gou
Sarjan fanitytöt yhteenkiteytettynä.

Päädyin katsomaan Freetä jakson verran paikallisen animeseuran allnighterissa ja pakko myöntää, olin vaikuttunut. Sarja alkoi kiinnostamaan minua ja sanoinkin, että katson tuon alusta asti sitten kun minulla on sellainen fiilis. Tämä fiilis sitten iski tämän vuoden (2014) Tammikuussa, kun olin matkalla Espoossa järjestettävään Yukicon-tapahtumaan. Tarvitsin jotain katsottavaa ja mietin, että Free voisi toimia hyvänä matkakatsottavana, kun se on lähinnä vain Kyoto Animationin fanipalvelusarja tytöille. Eli minulla sille sarjalle ei olisi mitään vaikutusta. Taas, toisin kävi. Tämä perhanan söpö uimapoikasarja sai imaistua minut sisäänsä ja katsoinkin sarjaa muutaman jakson kerrallaan, sillä sopivissa määrin, sarjalla on lievempi vaikutus päähäni.

Z9qxbP4
Minä kun yhteisöissä Free oli se juttu. En tiennyt, mistä oikein puhuttiin.

Katsoin sarjaa johonkin jaksoon 7 tai 8 asti, ennenkuin droppasin sen, sanoin kuitenkin itselleni, että tämä droppi tulee olemaan väliaikainen. Tulen jatkamaan sarjaa joskus tulevaisuudessa ja voisi sanoa, että tulevaisuus on nyt. Aloitin tänään, 3.11.2014. Freen alusta ja voin sanoa, että nyt muistan, mikä sarjaa sai jo silloin aikanaan katsomaan. Sarjan teema: Poikien välinen ystävyys ja rakkaus yhteistä harrastusta kohtaan. Viis siitä, että sarjaa sanotaan fujoshien märäksi päiväuneksi ja siitä, että päähenkilöt käyttäytyvät hieman kyseenalaisesti keskenään. Sarja on hyvä ja voisin sanoa, että kannattaa sarjaa katsoa avoimin mielin, koska Free on erittäin avartava kokemus hieman erilaisempaan KyoAni-sarjaan mihin ollaan totuttu.

free-12-38
Ei se nyt niin homo ollutkaan, mitä aluksi kuvittelin. Kannatti olla avoimin mielin.

– Jefre Akemire

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s